Lahden jälkipyykkiä

5.3.2017

Lahden upeat MM-hiihdot.....


MM-Lahdesta saatiin siis viisi mitalia. Tulos oli mielestäni odotettu. Ehkä jopa ylitti odotukset. Mitalit tulivat suurelta osin juuri niistä lajeista, joista niiden pitikin tulla. Olihan se selvää, että jos naisten viestistä ja miesten parisprintistä ei olisi tullut mitalia, se olisi ollut mahoton katastrofi. Ja kyllähän Iivoonkin luotettiin, kuten myös Kristaan. Ja kaiken kruunasi tietenkin Hapon huikea vapaan 50km:n pronssi. Mutta muutoin ei juuri venymisiä nähty. 

Naisissa meidän tähti oli Krista. Hän on naismaajoukkueemme ainoa, joka on ottanut ison askeleen eteenpäin. Muut naiset liikkuivat omalla tasollaan. Se taso ei vaan riitä tappelemaan mitalisijoista. Miehissä Iivo ja Matti olivat tottakai ne meidän supertähdet. Ja Musti esitti Lahdessa kuitenkin kauden parasta, eikä Larikaan kauaksi jäänyt. Vapaa hiihtotyyli on kuitenkin koko maajoukkueellemme jonkinsortin ongelma. Pertsa sujuu, vai johtuuko se siitä, että maailmalla vapaa on painotuksena ykkönen. 

Iivon osalta voi sanoa, että kaveri onnistui täydellisesti Lahteen valmistautumisessa. Iivo jätti Tour de Skin tarkoituksella kesken. Säästi voimia. Kilpaili muutoinkin vähän ja jätti jopa viimeistelyleirin väliin ja valmistautui kotona Kuopiossa. Iivo valmistautui vain päivään, jolloin ohjelmassa oli 15km:n pertsan kisa. Ja siinä hän onnistui sataprosenttisesti. Kun samaan aikaan moni hiihti itsensä puhki tai ainakin väsytti itsensä jo Tourilla, niin sekin auttoi Iivoa tässä unelman tavoittelussa. 

Mitä muuta jäi mieleen. Niin....MM-Lahti oli urheilutapahtuma, jossa oli yleisöä ja tunnelmaa. Harvinaista herkkua Suomessa, kun kyseessä on ulkoilmatapahtua. Se oli osoitus, että hiihto elää meidän sydämissä. Pitkiä jonoja, ruuhkaa, poliisin kielto myydä lippuja enempää.....ne olivat positiivisia ongelmia. Hieman erilaisia ongelmia kuin vuonna 2001. TV-lähetykset vetivät mielipuolisen isoja katsojalukua. Työpaikoilla puhuttiin tapahtumasta ja lahtelaiset ravintolat pursuivat asiakkaita. Jopa Karttulan huoltoasemalla löytyi muutakin puheenaihetta kuin se, että voittaako kalpa illalla saipan. Hiihto is back. Hiihto on tullut takaisin. 

Mutta Lahden MM-hiihtojen hieno karnevaali ei ole pelastus Suomen maastohiihtolle jatkossa. Kiinnostus kisoja ja hiihtoa kohtaan on ennätyksellisen suurta ennenkaikkea aikuisväestössä. Suurin osa meidän junnuista tuijottaa härpäkkeistään ekana sitä, onko Messi tehnyt maalin tai onko Patrik Laine saanut tehopisteitä. Lisäksi hiihtomme on liikaa aniharvojen huippujen varassa. Suuri ongelma on, että maajoukkueen takana oleva ryhmä on mielettömän kaukana heistä. Onko meillä siellä takana uusia Iivo Niskasia ja Matti Heikkisiä. Ja kun mietitään, että aika moni meidän huipuista lopettaa lähivuosina, niin uutta verta kaivataan. Toni Roponen totesi jo aikoja sitten, että nuorten hiihtovalmennuksessa on tarkistamisen paikka.  

Ja vielä...

"Lahden MM-kisoista jäi hyvä fiilis. Huippu-urheilussa voi olla sittenkin jotain tolkkua". 

Artsi